keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kumma yö

Viime yö oli sitten kumma. Jo illasta alkaen meillä oli hirveä meteli, kun musiikki soi kovalla. Ja sitten nuo ihmiset katselivat meitä koiria tarkkaan. Ja mehän vain nukuttiin. Käytiin me molemmat ulkonakin tuossa yhdeksän aikaan, kun kuulemma oli hiljaisempaa. Kai sitä jotain meteliä oli ulkona, mutta tässä talossa tuota meteliä on koko ajan, joten mitä siitä sitten. Niinpä minä pääsin ulos vielä viimeisen kerran kohta puolen yön jälkeen. Silloin vielä välähteli ja paukahteli, mutta minua se ei kyllä kiinnostanut pätkääkään, koska aidan ulkopuolella seisoskeltiin juttelemassa. Niitä minä kävin vähän haukkumassa ja sitten hoidin asiani. Kuulemma ihmiset olivat epäilleet minun pelkäävän pauketta, koska olen niin tarkka äänistä muutoin. Ja pyh, mitä niistä piittaamaan.

Me molemmat koirat saatiin uudet petit joululahjoiksi. Kaapo tykkää nukkua sen päällä ja kyllä minäkin välillä. Mutta minusta se on kyllä ihan hyvä näinkin käytettynä.
Olen viime aikoina alkanut harjoittelemaan agilityn alkeita. Pujottelen jo ihan sujuvasti neljä aurauskeppiä ja tunne käskyn "kepit". Palkaksi kelpaa niin nami kuin pallokin. Kuulemma niitä keppejä on 10-12 oikeasti. Kai nekin jaksaa joskus kaikki kiertää.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kummaa aikaa

Täällä on viime päivinä hyöritty ja pyöritty ihan hirveästi. En oikein ymmärrä, mistä on kyse, mutta olen yrittänyt olla avuksi. Tosin minua on kyllä käsketty häipymään eikä ihmiset oikein ymmärrä, että yritän vain auttaa.

Viime viikolla minut jätettiin kotiin jonkun hoitajan kanssa moneksi päiväksi. Olihan täällä noita pienempiä ihmisiäkin paikalla, mutta sitten tuli yksi isokin. Olen sen pari kertaa nähnyt, mutta silloin en ole halunnut siihen sen enempää tutustua. Nyt sitten illasta kävi ilmi, että on tutustua. Kyllähän se ihan hyvää ruokaa antoi ja sitten se toinen isompi vei minua lenkillekin. Ekoilla lenkeillä en oikein uskaltanut mennä minnekään, koska olin yksin, mutta kyllä se siitä sitten alkoi sujua. Totesinkin nuo isot ihan hyviksi hoitajiksi, sillä ruoka oli hyvää ja lenkit mukavan pitkiä.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Tää on kivaa

Nimittäin pellolla juoksemisen, pihassa juoksemisen, puruluun syömisen ja muun syömisen lisäksi mä rakastan nukkua tän oven edessä. Väittävät, että näytän ihan hassulta nukkuessani. Sanokaahan, onko ne oikeassa. Musta nää on vain niin hyviä asentoja nukkua.

Oon mä ehtinyt tehdä kaikenlaista muutakin. Enää musta ei autot missään muodossa ole pelottavia eikä kaikkien ihmisten luokse tarvii heti päästä. Mutta sitä mä en ymmärrä, etten pääse leikkimään muiden koirien kanssa. Musta se olisi niin kivaa.

Mä olen muuten haka seuraamisessa. Osaan tehdä sitä oikein hienosti niin kävellessä hiljaa ja kovaa vauhtia kuin myös juoksuvauhdissa. Mutta näitä istumisia ja maahanmenoja en oikein tajua. Tai no kyllä mä ne teen, mutta mun on eka mentävä sen herkun luo eikä se kai ole toivottavaa. Mutta mitä järkeä sitä on istua tai mennnä maate kaukana herkusta eihän sitä silloin ehkä sitten saakaan.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Jee, mulla on oma passi

Eilen mä kävin jossain ihan kummassa paikassa. Siellä oli tosi paljon muita koiria ja mua oikein pelotti mennä sinne sisälle. En mä sinne olisikaan vapaaehtoisesti mennyt, mutta mut kannettiin ovesta sisälle, vaikka kuinka yritin tekeytyä tosi painavaksi. Sitten se täti yritti lahjoa mua nameilla, mutta sen jutun mä oon jo oppinut enkä suostunut niitä syömään ennen kuin se meni kauemmas. Onneksi aika pian pääsin yhteen huoneeseen ihan yksin ilman niitä muita koiria. Siellä mä vähän nuuskin ympärilleni ja se oli oikeastaan hyvin mielenkiintoinen paikka, kunnes mut taas otettiin syliin ja nostettiin pöydälle. Sitten toinen täti alkoi hyöriä mun ympärilläni ja katsoin korviani (yök, mun kuonosta pidettiin silloin kiinni) ja kokeili mahaa ja kaikkea. Katsoi se mun hampaitakin ja mä annoin se tehdä noi tutkimukset. Siinä pöydän edessä oli ikkuna, josta oli kiva katsella ulos sillä aikaa kuin se teki niitä tutkimuksia. Mä kuulin, että mua rokotettiin, mutta sitä mä en sitten huomannut ollenkaan.
Niin ja sieltä pois tullessa sain sitten mukaani passin, johon toi rokotus oli merkitty.

Muutenkin eilinen oli tosi rankka päivä. Ennen tuota kummaa paikkaa, jota ihmiset sanoivat eläinlääkäriksi, mä kävin pitkällä lenkillä. Sielläkin oli paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä. Mä en kyllä yhtään tajua, etten saa mennä nuuskimaan niitä kaikkia ohi meneviä ihmisiä. Autoja mä oon jo vähän oppinut sietämään, siis yksi kerrallaan ne on ihan ok, mutta jos niitä on useampia kerrallaan, niin silloin mä kyllä pysähdyn tuijottamaan. Onneksi se mun kaverini Kaapo on yleensä mun kanssa lenkillä, joten oikein pelottavissa tilanteissa mä menen sen luokse.

Mä olen oppinut jo istumisen ja maahan menon ihan hyvin. Naksutin on kyllä tosi kiva juttu, vaikka saan mä niitä herkkuja muutenkin. Yleensä herkkuja tulee myös silloin, kun emäntä sanoo "hyvä". Ja mähän oon aina hyvä. Vielä mulle ei kyllä oikein mene jakeluun, että muitakin pitäisi totella. Miksi ihmeessä, musta sellainen on ihan tyhmää ja mä tykkään enemmän touhottaa.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Ihan unohdin

En sitten huomannut esitellä tarkemmin kaveriani. Sen nimi on Kaapo ja se on hurjan vanha, ainakin 13 vuotta. Se on vähän niin kuin mun isoiso...setäpuoli, tai sinne päin, eli sen emä on mun emänemänemä ja mun emänemä on sitten eri pentueesta kuin se. Mutta se on kuitenkin hurjan turvallinen ja melko mukava kaveri. Ihan ekoina päivinä mä en uskaltanut mennä yksin pimeällä pihaan, niin se tuli mun mukaani. Nyt toi piha on jo ihan tuttu enkä mä tarvii sinne enää kaveria. Mutta lenkeillä on kiva, kun se on mukana, koska täällä on niin erilaista kuin oli siellä vanhassa kodissa. Täällä liikkuu hurjasti erilaisia autoja ja on muitakin ääniä ja hajuja.

Tässä on kuvia meistä kahdesta eilen sisällä. Mä oon toi tummempi ja aktiivisempi. Kaapon on kyllä hurjan laiska tai sitten se on vaan niin viisas eikä viitsi hötkyillä kuvatessa. Mäkin totesin, ettei se tee muuta kuin läiskyttelee salamaa, joten ei sitä kauaa jaksa katsella.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Jännää!

Minä olen katala, syntynyt toukokuussa 2013. Olin kasvattajani luona yli 5 kk ikään leikkien veljieni ja muiden siellä olleiden kavereiden kanssa päivät pitkät.

Eilen minä sitten saavuin uuteen kotiini. Siellä minua oli vastassa jo toinen katala, joka otti minut ystävällisesti vastaan. Vähän se kyllä oli ärsyttävä, koska koko ajan hyppi selkään. Mutta onneksi se tajusi lopettaa sen, kun minä sanoin sille, etten tykkää moisesta. Emäntä lähti eilen melkein heti jonnekin viipottamaan ja minä jäin isännän kanssa kotiin. Onneksi isäntä oli koko ajan minun seuranani ja emäntäkin kotiin tullessaan haisi mukavan tutusti hevosille. Minä sitten tykkään hevosista.

Tänään huomasin, että pihassa voi mukavasti tehdä tutkimusmatkoja päivänvalossa. Se on sellainen mukava piha. Mutta kivaa on lähteä pihasta poiskin. Kävin se toisen katalan kanssa lenkillä tänään. Onneksi se ja emäntä ja isäntä olivat kaikki mukana, sillä kyllä täällä on kummallista. Tosi paljon on kaikkia erilaisia ääniä ja autoja, ja koneita niin sisällä kuin ulkonakin.

Mutta minulla onkin ihan oma mukava matto. Kyllä sillä kelpaa nukkua. Se on mukavasti kaikkien keskellä, joten vain silmiä raottamalla voin vilkaista, mitä tapahtuu, jos en jaksa nousta. Tämä uusi paikka on saanut minut hirveän väsyneeksi kaikkine uusine asioineen.

Tutustuin muuten tänään kummaan uuteen laitteeseen, joka pitää naksahtavaa ääntä ja antaa sitten heti jonkun herkun. Toivottavasti tapaan sen uudelleen pian. Se näytti jokseenkin tältä.